perjantai 26. joulukuuta 2014

Tervetuloa meidän takapihalle

Muutto on suoritettu ja talo alkaa näyttää jo hyvin kodikkaalta vaikkakin on vielä muutamia pahvilaatikoita ja tavaroita jotka eivät ole vielä löytäneet oikeaa paikkaansa. Vierailu Ikeassa toi mukanaan mm. verhotangot koko taloon, kenkälaatikoston, peilihyllyn kylpyhuoneeseen ynnä muuta pientä. Alakerrassa on jo verhotangot asennettu, eteisestä ja keittiöstä tosin puuttuu vielä ne verhot. Pitää alkaa siis ompeluhommiin!

Tänään on päivä hujahtanut isosiskoni ja hänen miehensä seurassa, saimme heiltä joululahjaksi ulkovalot ja niiden asennuksen. Alkaa jo ulkona näkemään eteenpäin, täällä metsän keskellä kun on pikkusen pimeää tuossa pihamaalla. Siskoni kanssa myös järjestelimme sisällä paikkoja miesten puuhastellessa ulkona. Kun oli vielä valoisaa, kävin minä napsimassa muutaman kuvan kuvankauniista maisemista, joka aukeaa ihan meidän takapihallamme, olkaapa hyvät:







lauantai 13. joulukuuta 2014

Muutto lähenee

Eilisen ja tämän päivän aikana on tyhjennetty olohuonetta täältä Ghetto kämpästä ja täytetty olohuonetta talolla. Olohuone on täällä jo tyhjä ja ensi viikonloppuna olisi tarkoitus muuttaa loputkin, eli sänky ja pesutorni ja muita elämisen kannalta tärkeitä tavaroita.
Remontti on siis talolla valmis, olohuone ja työhuone ovat saaneet uudet pinnat. 

Kyllä tuli taas sellainen fiilis, että luojan kiitos pääsen täältä Ghetto Favelasta pois, kun ei tullut lämmintä vettä jälleen kerran perjantaina illalla ja tänään aamulla ja aamupäivällä. 

Ensi viikonloppua odotellessa!





Paikallisessa lehdessä oli jotenkin osuva sarjakuva. Miten se talo voisikaan tehdä naisen onnelliseksi?






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...