perjantai 26. joulukuuta 2014

Tervetuloa meidän takapihalle

Muutto on suoritettu ja talo alkaa näyttää jo hyvin kodikkaalta vaikkakin on vielä muutamia pahvilaatikoita ja tavaroita jotka eivät ole vielä löytäneet oikeaa paikkaansa. Vierailu Ikeassa toi mukanaan mm. verhotangot koko taloon, kenkälaatikoston, peilihyllyn kylpyhuoneeseen ynnä muuta pientä. Alakerrassa on jo verhotangot asennettu, eteisestä ja keittiöstä tosin puuttuu vielä ne verhot. Pitää alkaa siis ompeluhommiin!

Tänään on päivä hujahtanut isosiskoni ja hänen miehensä seurassa, saimme heiltä joululahjaksi ulkovalot ja niiden asennuksen. Alkaa jo ulkona näkemään eteenpäin, täällä metsän keskellä kun on pikkusen pimeää tuossa pihamaalla. Siskoni kanssa myös järjestelimme sisällä paikkoja miesten puuhastellessa ulkona. Kun oli vielä valoisaa, kävin minä napsimassa muutaman kuvan kuvankauniista maisemista, joka aukeaa ihan meidän takapihallamme, olkaapa hyvät:







3 kommenttia:

  1. Hello Pauline,
    I saw you on sweet Ritta's blog. I really like these snow pictures. They are beautiful. How I wish it would snow here. We live in sunny California, and have to go up to the mountains to see the snow. Me and my daughters also have a blog, and we would love it if you could visit us and follow. It's nice to meet new friends. I hope to hear from you, and have a sweet day.

    ~Sheri at Red Rose Alley

    VastaaPoista
  2. ps.....I like what your Header says - live, laugh, love. Very nice.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaw thanks! I wish the snow would go away already. Yesterday we went for a hike in the forest and there was snow kneehigh! It would be nice to live somewhere where there is no snow at all. I like the summer better. Snow is just beautiful in pictures :-D

      Poista

♥ Jokaikinen kommentti on tervetullut! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...