Terveisiä kaaoksen keskeltä

Neljä ensimmäistä muuttolaatikkoa ja kaksi Ikean kassia on jo purettu uuteen omaan kotiin, tästä se lähtee!

Vintit on jo tyhjennetty sekä siivottu Ghetto Favelasta ja uudesta kodista ja tavarat on ladottu uuden kodin vinttiin. Olohuoneen ja työhuoneen katot on maalattu, työhuoneen seinät on saaneet tasoitustapettia, eteistä alettu maalaamaan, keittiötä tyhjennetty ja puunattu ja tavaroita ladottu kaappeihin. Huuuuh! Vähän on hommaa, mutta kyllä lopussa kiitos seisoo. Favelassa on jäljellä enää ne suurimmat ja painavimmat kalusteet, melkein kaikki pikkutavara on jo uudessa kodissa.

En malttaisi odottaa, että pääsee vihdoin lopullisesti muuttamaan pois, mutta kyllä senkin aika koittaa. Kissat ihmettelee, että mitä täällä oikein tapahtuu ja vaativat huomiota itselleen, kun suurin osa ajasta kuluu kuitenkin jo uudessa kodissa. Favela alkaa olla enimmäkseen nukkumista varten. Ja kyllä se uni maittaakin työpäivän ja remppaamisen jälkeen joka päivä.

Tässä muutama kamala kännykkäkuva olohuoneen tämänhetkisestä kaaoksesta:

Ja muutama samanlainen kamala kuva työhuoneesta:

Kuulumisia

Jos välillä kirjoittelis kuulumisia tännekin. Inspiraatio ja aika eivät ole olleet puolellani tämän blogin suhteen. Olen tosiaankin nyt työharjoittelussa ti-la klo 11-18 ja joka päivän jälkeen olen niin poikki, lähinnä henkisesti. Tuo työaika on raainta mahdollista mitä olisin voinut koskaan toivoa. Olen ollut kolmivuorotyössä, mutta tämä on 10 kertaa raaempaa. Mulla menee joka aamu ja joka ilta ihan ohi, enkä kerkeä tekemään edes elämän yksinkertaisia asioita kuten pyykinpesu. Joo, tiedän se on vain itsestään kiinni, miten järjestelee aikansa, mutta en ole kovin hyvä siinä, joten persiilleen menee siis joka päivä.

Tästä päästäänkin sopivasti dieettiini, joka ei ole onnistunut alkuunkaan. Ensimmäisen viikon aikana huomasin, ettei dieetti sovi työttömän kukkarolle alkuunkaan, eikä tähän päivärytmiin. En kerennyt kauppaan, saatika sitten vielä valmistamaan kaikkia pöperöitä valmiiksi seuraavalle päivälle. Joo, olisin kerennyt toki, mutta mun ilta olis mennyt syödessä ja laittaessa ruokaa. Mä haluan mun elämältä muutakin. Vituiks meni siis suomeksi sanottuna. Helvetin kalliiksi myös tuli, yhdelle kauppareissulle upposi jo 80e ja samanlainen reissu olisi pitänyt tehdä heti parinpäivän päästä, ei sovi mun lompakolle todellakaan, kiitos.

Pari päivää pidin paastoa, ja se olikin oikein hyvä vaihtoehto. Sai miettiä hieman omia syömisiään ja suhdettaan ruokaan. Sen lisäksi olen vielä lukenut tässä lähiaikoina Mats-Eric Nilssonin Petos lautasella -kirjaa. Suosittelen erittäin lämpimästi jokaiselle. Ei sitä tule ajatelleeksikaan, mitä kaikkea shaissea me työnnetäänkään kurkustamme alas ja miten kuluttajaa huijataan ja huiputetaan. Se on myösavannut silmiäni ja saanut pohtimaan suhdettani ruokaan. Olen jo muutamana kauppareissuna tiiraillut tuoteselosteita ja valinnut useammin luomutuotteen.

Miten suhteeni ruokaan on siis muuttunut tässä vajaan kuukauden aikana? Olen tajunnut, että kehoni ei tarvitse sokeria (lue:suklaata,pullaa,piparia), eikä sipsejä tai muutakaan epäterveellistä. Haluan syödä puhtaampia ruokia, joissa ei ole niin montaa E-koodia, esim. leivänpäällismakkaran olen vaihtanut noin 80%:sta lihasta 100%:een lihaan. Juustosta pitäisi päästä vielä eroon. Sitä kovaa rasvaa ei kehoni myöskään tule tarvitsemaan.
Yksinkertaisilla valinnoilla päästään jo pitkälle. Jos "dieettini" koostuisikin nyt tavallisesta perusruuasta, joka ei maksa maltaita eikä sitä ruokaa tarvitse olla erikseen joka ilta värkkäämässä, voisi sen noudattaminen olla hitusen helpompaa.

Lähipäivinä olen kuluttanut aikaani töissä piirtelemällä. Harjoitusta, harjoitusta. Haluaisin myös kovasti uudet värikynät. Piirtelen tällä hetkellä lasten värikynillä, haluaisin sellaiset vesiliukoiset värikynät.  No, tässä nyt muutama piirrelmä:

Nyt alkoi minun viikonloppuni, sunnuntai ja maanantai! Hyvää viikonloppua itse kullekin :)

Kohti unelmavartaloa...

Voisiko sanoa että matkaa on vähintäänkin tuhat kilometriä. Askel kerrallaan mennään, vauvanaskelia. Mutta sinne mennään! Hampaat irvessä! Verta, hikeä ja kyyneleitä! Mutta myös onnistumisen iloa ja tyytyväisyyttä.

Onko mulla aikaa rehkiä? Miten mä kerkeän väh. 4krt viikossa salille ja 4krt viikossa aerobista?


rishikajain.com


Niin. tekosyitähän löytyy aina. Aerobisen ja salitreenin voi yhdistää, niinkuin olenkin tähän asti tehnyt. 30min aerobista alkuun (käy myös lämmittelystä samalla) ja perään salitreenit. Ei oo ihan hirveen osa sun päivästä. Voi herätä vaikka vähän aikasemmin, jotta kerkiää salille. Treenit voi suorittaa myös kotona, löytyy jumppapallo sekä kahvakuula.


totalfitnessexperience.com

Niin, sinne salille tai ulos kantsii AINA lähteä. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun oot alkuun ollut että "En mä nyt tänään jaksais lähtee...jos mä sit huomenna" Ja sit takaraivossa huutaa ääni: "Fine, be fat forever" Ja sit lähet salille. Se tunne treenin jälkeen on ♥


physicalmotivation.com

Ja se ei oo hikeä, se on läskiä mikä itkee! Ehkä paras motivaatiolause ikinä.


zomt.com.au

Vaikka tekisit joka ikinen päivä vatsalihaksia hulluna repimällä, mutta syöt päin mäntyä, ei niitä lihaksia sieltä kyllä esiin saa.

Hassua kyllä ehkä, mutta mun suurin huolenaihe on, että miten kerkeän syödä kaikki tarvittavat ruoat.

Aktiivista

TOSI aktiivista. Tämä mun blogissa pyöriminen. Muiden blogeissa pyörin kyllä vaikka kuinka paljon ja joka päivä käyn ihastelemassa kaikkien ihmisten aikaansaannoksia, leipomisia, tuunailuja, kauniita vaatteita, kosmetiikkaa ynnä muuta. Täällä omassa blogissa pyöriminen on hiukka jäänyt.

Olen TÖISSÄ. Tai no, näin oikeaa termiä käyttäen työkokeilussa. Tarkoitettu tällaisille epätoivoisille pitkäaikaistyöttömille, jotka jo aloittaessaan opiskelun tiesivät valmistuvansa työttömiksi. Tämä on nyt ehkä alanvaihtokokeilu tai joku... Olen nimittäin oikeasti valmistunut tekstiilialan artesaaniksi, eli kudon sisustustekstiilejä kangaspuilla näin niinku tiivistettynä (toki nimikkeeseen kuuluu paljon muutakin mut en jaksa nyt luetella), ja nyt olen työkokeilussa siis taidegalleriassa! Taidegallerian hoitajana tarkemmin sanottuna. Mielenkiintoista. Pariksi kuukaudeksi tehtiin sopimus näin aluksi, koska ei tiedä ollenkaan onko tämä minun juttuni vai ei. Tosin, tiedän sen jo, mutta sen paljastan ehkä vasta myöhemmin. Tehtävänäni on lähinnä katsoa ettei kukaan kävele taulu kainalossa galleriasta ulos, laskea kävijät, mainostaa ja markkinoida galleriaa, esitellä tiloja, tarjoilla kahvia/teetä/piparia... kaikkea tällaista perushommaa.

Tämä galleria toimii yhdistys-periaatteella ja on aloittanut toimintansa vasta viime vuoden loppupuolella. Tiloissa on myyntinäyttely, jossa on paikallisten, ulkopaikkakuntalaisten sekä myös jokusen ulkomaalaisen taiteilijan töitä myynnissä. Tämä myyntinäyttely on alakerrassa, joss on myös samassa tilassa Ahto-kahvio, jossa voi istua alas, nauttia kupposen kuumaa ja ihastella taidetta, tulla tapaamaan ystäviään tai ihan mitä haluaakin. Yläkerrassa on mahtavat tilat vaihtuville näyttelyille, jotka vaihtuvat kuukauden välein. Tiloja on mahdollisuus vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin, tapahtumiin, yhdistyksien tapaamisiin, illanistujaisiin, sauna-iltoihin (sauna löytyy yläkerrasta) yms.
Hehee, hurja markkinointipuhe, se on näköjään jäänyt vähän päälle. Mutta siis, tervetuloa lämpimästi vaikka vähän pidemmänkin matkan takaa!

Tammikuun näyttelynä on Kaija Asikaisen, Kristina Elon ja Katarina Ögårdin maalaamia tauluja ja Anne Kauppilan veistoksia.

Kristina Elon tauluja:
(Hänen sivuilleen pääset TÄSTÄ)

Kristina Elo: Ensilumi

Kristina Elo: Pariisissa

Kristina Elo: Kirkkovene

Ti-Su Klo 11-18

Art Port Taidesatama Kotka Ry
Tornatorintie 124 (Merikeskus Vellamon vieressä kaupungin puolella)
48100 Kotka
info@artport.fi
www.facebook.com/artportkotka
p.0440330088

Käsityö elämässä

Käsityöt ovat olleet minulle aina pieni pakokeino arjesta ja keino rentoutumiseen. Saa hetkisen keskittyä ihan pelkkään tekemiseen ja kaikki maailman murheet ja huolet voi heittää hetkeksi sivuun. On vain käsityö ja minä. Ikuisuusprojekteja on ehkä juuri siksi. On pakko olla varalla huolikäsityö, jos vaikka huolet ja murheet kasvavat liian suuriksi ja tekeekin mieli alkaa tekemään jotain konkreettista eikä huolehtia asioista. Silloin on helppo kaivaa ikuisuuskäsityö (tällä hetkellä paloista virkattu peitto) laatikosta ja alkaa häivyttämään huoliansa.

Tällä hetkellä työn alla tällaisia paloja ja toivon mukaan niistä joskus syntyy jonkinmoinen peitto

Yksi monista ikuisuusprojekteista. Tämän valmistuminen kesti kolme vuotta.

Kuitenkin jokaisen aloitetun projektin kohdalla tulee sen lähestyessä loppuaan ehkä jonkinlainen valmistumisen pelko. Mitäs jos siitä tuleekin ruma kun se on valmis? Mitäs jos se ei nyt olekaan hyvä? Ehkä tästä syystä, ehkä jostain toisesta syystä, jäävät monet projektit vaiheeseen, eivätkä koskaan näe loppua. Sitten niitä on laatikon pohjalla yksi jos toinenkin. Minulla on oikein oma laatikko tällaisillekin projekteille. En enää edes monen kohdalla muista, mitä niistä on pitänyt tulla.

Yksi ikuisuusprojekti, josta en edes muista missä se sijaitsee

Minulla inspiraatio käsitöiden tekemiseen tulee kausittain. Joskus olen oikein innokkaana tekemässä käsitöitä ja niitä valmistuu melkein liukuhihnalta. Joskus olen taas niin väsynyt ja kiinnostumaton koko käsitöiden tekemisestä että moneen kuukauteen ei synny oikein yhtään mitään. Kai se on se taiteilijan ominaisuus; inspiraatiokatkos.

Yksi suuri ompeluprojekti, joka tuntui ikuisuudelta, mutta valmistui loppujen lopuksi ihan hetkessä

Välillä tulee tehtyä käsitöitä, välillä piirreltyä tai maalailtua, välillä tuunailtua/maalailtua huonekaluja, vähän mikä sattuu milloinkin kiinnostamaan. Tämäkin on kausittaista. Myös uusien projektien etsiminen kirppareilta on kausittaista. Välillä käyn viikoittain kirppareilla metsästämässä ideoita ja uusia projekteja, välillä en käy ollenkaan. Joskus on hurja inspiraatio sisustaa kotia, välillä ei ole inspiraatiota edes siivota. Välillä tulee sitten hurja inspiraatio siivoamiseen ja se tulee suorittaa saman tien silloin juuri kun inspiraatio iskee, muuten sitä ei tule tehtyä ollenkaan.

Neulotut sukat valmistuivat yllätyksellisesti ihan hetkessä

Käsityöt ovat kuitenkin sellainen asia, joka tulee säilymään elämässäni koko lopun ikää. Ei siitä pääse yli eikä ympäri, se on tullut jäädäkseen. Se on niin terapeuttista ja rauhoittavaa puuhaa. Saa nähdä oman käden jäljen ja olla tyytyväinen siihen, että tällainen taito on olemassa ja sitä voi kehittää loputtomiin. On se sitten sukan neulomista, isoäidinneliön virkkaamista, maton paukuttamista, verhojen ompelua, kankaanpainantaa, piirtämistä, maalaamista, ruuvausta, sahausta, hiomista… mitä vain!

Maton kutominen on yksi parhaista keinoista rentoutua ja heittää huolet nurkkaan

 Inspiroivaa talvea jokaiselle! ♥

Tunnelmallista Joulua

 Oikein ihanaa ja tunnelmallista Joulua nyt ensin joka ikiselle ihmiselle ♥ Tänä jouluna on kyllä joulu tullut minunkin sydämeeni ihan eri tavalla kuin ennen. Tiedä häntä, mistä se sitten johtuu, mutta joulufiilistä on alkanut kertymään jo ihan joulukuun alusta saakka. Ennen en laitellut minkään valtakunnan koristeita kotiini ja joulufiilistä ei oikein ollutkaan. Nyt olen koristellut kodin jouluun ja leiponut torttua ja piparia yllin kyllin!

Tänään, jouluaattona on käyty vetämässä kevyet ähkyt äitin jouluruuista ja muista herkuista koko perheen voimin. Lahjat jaettiin ja nautittiin toistemme seurasta. Rentoa yhdessäoloa, niinkuin jouluna kuuluukin. Päivällä piti vielä nopsaan laitella kynnet kuntoon. Tässä on nyt samassa talvi- sekä uudenvuoden kynnet.

Tuli tilattua noin niinkuin ex tempore verhot Ellokselta kun tuntui olevan niin halpaa. Neljät sivuverhot pituudeltaan 250cm jäivät toimituksineen maksamaan 35€ ja ne tulivat kolmessa päivässä, vaikken edes valinnut mitään extra nopeaa toimitusaikaa. Todella hienot verhot, tyytyväinen olen!
Olohuoneen ikkuna vaatii siis vähintään neljä verhoa, koska se on niin iso. Tai ei ehkä ikkuna itsessään, mutta verholautaa riittää koko seinän pituudelta, ja se näyttäisi hölmöltä, jos siinä roikkuisi vain kaksi rättiä puolillaan. Näistä verhoista toiset ovat valkoiset puuvillaverhot ja toiset pitsikuviolla varustetut valoverhon tyyliset.

 

Lopuksi vielä muutamia tunnelmakuvia jouluaatolta.

Seijaa piilossa

Seija on riehunut koko yön ja pitkälle päivään asti täällä. Koko päivä on siis mennyt neljän seinän sisällä.
Täällä on valmistunut taas kynttilöitä, niinkuin joka kerta ennen joulua. Kerään vuoden mittaan kaikki kynttilänjämät laatikkoon ja aina ennen joulua alan tekemään jämistä uusia kynttilöitä.

Tänä vuonna kynttilöitä syntyi vanhoihin, parittomiin ja rikkinäisiin kahvikuppeihin sekä kertakäyttö shamppanja "laseihin". Yksi mehutölkkikynttiläkin pääsi syntymään.

Shamppanjalasi kynttilöistä tulikin oikein nättejä ja yksi oli pakko laittaa heti palamaan.

Kerroin isosiskoni kanssa saamastamme ideasta maalata kuuset valkoisiksi ja nyt ne on suhastu sitten valkoisemmaksi.

Kuusi ennen...

...ja kuusi jälkeen.

Eilen kokeilin "lehtikultaa" kynsiin. Anteeksi huono kuva ja se, ettei kuvausasentoon ole hirveästi panostettu :D ja hirveä kännykkäkuva lisäksi.

Sainpa nimittäin päivänä eräänä postia Kiinasta! LightInTheBox -tilaukseni tuli piinaavan odotuksen jälkeen, vaikkakin hirveästi etuajassa, jota ihmettelin, onhan joulukin jo tulossa. Tilauksessa luki että postitus (lentokoneella) kestää noin 10-20 päivää ja riskinä oli vielä, että tilaukseni juuttuu tulliin kun meni 22€ raja rikki, mutta tilaukseni saapui 7:ssä arkipäivässä ja ihan Postista sai hakea :)

 Käytiin Tallinnassa pikavisiitillä ja laivalta oli pakko hamsteroida Essien kaksi lakkaa, Sand Tropez ja Cocktail Bling. Kerran ostin Citymarketista yhden lakan, olivat 20% alennuksessa ja sen jälkeenkin hinnaksi jäi vielä 11,90€. Nyt kun laivalla bongasin, että olivat 10€/kpl niin oli pakko ottaa kaksi, molemmille käsille :D

Sand Tropez & Cocktail Bling

Pekka tuli kuvausavustajaksi studioon.

Sain myös vihdoin makuuhuoneen matot valmiiksi, ne mihin niitä farkkukuteita leikkelin. Nyt ne sopivat mainiosti farkkutilkkupeiton kanssa yhteen. Kun solmin matoista hapsuja, tuli toisen maton päälle myös yksi kuvausavustaja nahkamahoineen.

Matot olivat siis ilmeisesti Helmin mieleen.

Ihanaa joulunodotusta! ♥

Nyt iski joulu!

Olen aina ollut oikea anti-joulu ihminen. En ole eläissäni laittanut oikein koristeitakaan jouluksi kotiin enkä laittanut kotia mitenkään erikoisesti joulua varten. Joskus alkuvuosina, kun muutti omaan kotiin, tuli laitettua vähän jotakin, mutta nyt vuosien varrella on koko kodin laittaminen jouluksi jäänyt ihan unholaan. En ole koskaan edes pitänyt joulukoristeista! Hyh mitä krääsää ja mitä tuhlausta kun ne pitää kuitenkin ottaa kohta pois ja ensi vuonna ne on jo ihan "out".

Nyt täti sekos! Olen tehnyt joulusiivousta kotona, keittiössä ja eteisessä on joulumatot, oikein kirkuvan punaiset. Sitten saatiin isosiskon kanssa hieno idea, että maalaillaankin tylsät vihreät pöytäkuuset valkoiseksi tai hopeaksi! Omani vielä on kyllä vintin perällä kaikkien muiden unohtuneiden joulukoristeiden kanssa. Ajattelin jo yhdessä vaiheessa kun tein inventaariota vintillä, että heitän koko joululaatikon roskikseen, mutta en sitä sitten kuitenkaan heittänyt. Siellä se on perimmäisessä nurkassa.

Nyt istuskelen kotosalla ja sytyttelin kynttilöitä (juu päivällä!) ja nautiskelen kun ulkona sataa lunta tai räntää tai jotain valkoista ainakin. Ja... kuuntelen joululauluja! JOULULAULUJA! Kyllä nyt viiraa päässä ja pahasti. Nauttikaa tekin ihanasta kynttilänvalosta ♥

Pohdintaa

Liikunnasta on muodostunut minulle muutaman viime vuoden aikana se oma juttu. Tarkalleen ottaen 16.1.2011, kun huomasin, että kiloja on salakavalasti hiipinyt niin paljon, etten ole koskaan ollut sellaisissa lukemissa (71,4kg, rasvaprosentti 37,3%). Silloin päätin, että asialle on tehtävä jotakin.

Olin jo aiemmin enemmän tai vähemmän jo kahden vuoden ajan käynyt salilla vaihtelevasti mutta tavoitteettomasti. Kun sali siirtyi suurempiin tiloihin, tuli kuntoiluun tauko. Kun tammikuussa 2011 päätin, että on tehtävä jotakin, ilmoittauduin painonpudotus ryhmään uudelle salille. Tottakai sain kummeksuvia katseita, kun itselläni ei ollut kuin se kymmenisen kiloa ylimääräistä ja suurin osa ryhmäläisistä kantoi 20-30 kilon ylipainoa. Ei se minussa niin näkynyt, kaikki oli kasaantunut vyötärölle, lantiolle ja reisiin. Ylävartalosta olen aina ollut hoikka. Eli suoraan sanottuna siis olen vartalonmalliltani ollut aina isoperseinen. Siitä sain kuulla jo yläasteella ja kommentit leveästä hanurista ovat syöpyneet tarkkaan silloin teini-ikäisen tytön päähän. Ne kummittelevat edelleenkin päässä aika ajoin.

Niin, niin. "Ethän sinä ole lihava. Voithan sinä nyt yhden pullan ottaa. Syö nyt välillä vähän jotain kun olet niin hoikka." Olinkin joskus hoikka. Ihan oikeasti. Olen painanut joskus 55kg. Silloin olin hoikka. "Söisit nyt säkin välillä jotain, oot ku luuranko" oli ehkä yleisin kommentti silloin. Söinkin. Koko ajan. Kaikkea. En kieltäytynyt mistään. Suklaata. McDonald'sia. Pizzaa. Ihan mitä vain. Ja makasin sohvalla, liikunnasta ei tietoakaan. Silloin olin ehkä 20-vuotias. Ajat muuttuu ja niin muuttuu näköjään aineenvaihduntakin. Seuraava kuva on otettu 26.7.2008, jolloin olinkin oikeasti hoikka.

Painonpudotus-ryhmä oli minulle pelastus. Paino rupesi tippumaan ja liikunnan ilo löytyi ihan uudella tavalla. Puolen vuoden päähän asetin tavoitteen että painaisin 57kg ja rasvaprosentti olisi 25%. Tavoitteesta jäätiin jonkin verran, mutta olin silti tyytyväinen suoritukseeni ja siihen, että olin päässyt tahdonvoimalla sinne asti. Lopulliset lukemat puolen vuoden jälkeen 6.6.2011 olivat 60,2kg ja rasvaprosentti 25,9%. Paljon ei puuttunut mutta ihan perille asti ei silti päästy.

Liikunnan ilo jatkui painonpudotuksen jälkeenkin vahvana ja jatkuu edelleen. 6.11.2013 avautuivat silmäni jälleen todellisuuteen. Kävin kehon koostumusanalyysissä ja se puhui karua mutta todellista kieltä. Paino 65kg, rasvaprosentti 34,1%. Miten tähän on päästy taas? No syömällä. Ruokavalio ei taas ole ollut terveellisimmästä päästä, liikuntaa on kyllä harrastettu enemmän ja vähemmän. Kesällä 2013 pyöräilimme melkein 500km yhteensä. Ensi kesän tavoitteena 600km. Kehossani on rasvaa 22,2kg ja lihaksia 23,4kg. Lukemien pitäisi olla kovin erilaiset. Lihasmassan tulisi minun pituisella (161cm) ja ikäisellä olla 21,2-25,9kg ja rasvamassan 11,1-17,8. Rasvaprosentin tulisi siis olla 18,0-28,0. 34,1% on siis liikaa. Reilusti liikaa.
"No ethän sinä mikään lihava ole. Eihän tää yks pulla nyt sua lihota. Ota tästä vähän piparia." Sama jatkuu edelleen. En tiedä, onko se kateutta, vittuilua vaan ajattelevatko ihmiset oikeasti noin? Minun päässäni taas pyörii näillä hetkillä: "En halua mitään pullaa, mutta kun se loukkaantuu nyt jos en ota, ne kattoo mua vaan että no jo on nirso ja idiootti, jos se luulee tosta pullasta lihovansa". No, ei se yksi pulla ehkä lihota, mutta jos niitä pullia ja pipareita tulee koko ajan lisää, niin jonnekinhan niiden on pakko mennä. Minun tapauksessani pelkkä pullan tuijottaminen tuo reisilleni entistä enemmän selluliittia ja turvotuksen mahaan. Ja se ei ole kiva fiilis. Ei tunnu hyvältä enkä ole tyytyväinen itseeni tai onnellinen.


Haaveenani on ollut koko ajan enemmän tai vähemmän se, että voisin juosta. Kuulostaa yksinkertaiselta ja joku varmaan ajatteleekin, että no mikset juokse? No se ei ole niin helppoa kuin mitä voisi kuvitella, kun kantaa kehossaan ylimääräistä rasvavarastoa ja hapenottokykykin on vähän mitä sattuu. Juoksemista olen nyt harjoitellut siitä lähtien kun tein päätöksen muuttua. En kuitenkaan kovin tavoitteellisesti. Se on kovin kurja tapa harjoitella ja sillä ei kyllä pitkälle pääse. Selkeä tavoite päässään on varmasti kovin paljon helpompi harjoittaa sitä mikä on itsellään tavoitteena.

Isosiskoni mies ehdotti minulle, että juoksisin hänen kanssaan maratonin. Hänellä on itsellään reippaasti kuntoilu ja juoksu taustaa ja ikääkin kaksi kertaa enemmän kuin itselläni. Fyysisesti hän on siis huimasti minua paremmassa kunnossa. Puolimaraton kuulostaa ehkä minun tapauksessani vielä mahdolliselta ja sinne tähdätään siis. Kävin tänään hamuamassa kirjastosta pinon erilaisia juoksuun liittyviä kirjoja ja tein itselleni selväksi että muutos on tultava ja tavoitteita on oltava.

Miksi sensuroin joistain kuvista naamani? Koska yksinkertaisesti oli vaan niin hirveät ilmeet, ettei niitä kehtaa näyttää! :D