keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Pientä julkisivuremonttia

Talomme sai 65-vuotislahjaksi uuden maalipinnan. Entinen maalipinta oli jo hyvin kärsinyt ja halkeillut ja se kaipasi uudistusta kipeästi. Harmikseni en ole ottanut talosta juurikaan kuvia ennen uutta maalipintaa, mutta näistä saa ehkä jotain käsitystä.



Koko talosta hiottiin ensin maalipinta niin paljaaksi kuin mahdollista. Aivan katon rajasta, räystään alle jäävistä osista ei tarvinnut hioa niin puhki, koska maalipinta oli säilynyt siellä paremmin.

Seuraavassa kuvassa näkyy sekä hiottua pintaa, alkuperäistä pintaa ja hieman jo uuttakin maalipintaa.


Hommaa siis riitti enemmän kuin tarpeeksi. Pidin kahden viikon kesäloman ja se meni kyllä aivan talon ulkopinnan kimpussa.
Samalla uusittiin yläkerran ikkunat, koska vanhat olivat jo melkoisen kärsineet ja vuotavat. Uudet ikkunat ovat siis jo kertaalleen olleet yhdessä talossa, mutta ne maalattiin ja laitettiin uudet tiivisteet, joten meille ne ovat nyt kuin uudet. Ja hieman entisiä nykyaikaisemmat, mutta sopivat silti hienosti vanhaankin taloon.
Nyt 65-vuotias talo näyttää entistä raikkaammalta ja myös isommalta.






2 kommenttia:

♥ Jokaikinen kommentti on tervetullut! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...